Blogi

Elder Futhark Riimut

Riimut oli minun ensimmäinen experimentti pihlajien kanssa. Niissä yhdistyy muinainen mytologia mielenkiintoisella tavalla.

Tarina kertoo, että Thor joutui kamppailussa veden varaan kovasti virtaavaan jokeen. Rannalla kasvanut pihlaja kurkotti oksansa, jotta Thor voisi siitä kiinni ottamalla päästä kuivalle rannalle. Näin kävi ja Thor oli suunnattoman kiitollinen pihlajalle pelastamisestaan. Thor siunasi pihlajat ja lupasi, ettei salama koskaan iskisi yhteenkään pihlajaan kiitoksena henkensä pelastamisesta.

Toinen, samaa mytologiaa, oleva tarina kertoo riimujen synnystä.

Odin seivästi itsensä Yggdrasiliin, elämänpuuhun pää alaspäin yhdeksäksi yöksi ja päiväksi. Yhdeksäntenä päivänä hän sai käsiinsä riimut, entisaikain voimalliset taikamerkit, ja pääsi irrottautumaan puusta. Näin Odin toi Elder Futharkeiksi kutsutut ensimmäiset riimut kansalle.

Pihlaja siis suojelee ja riimuista jokaisella on merkityksensä.

FEHU (F) KARJA
Turva, rikkaus, taloudellinen turva, uudet alut, energia. Rikkaudet, henkiset ja fyysiset tarpeet ravittuna.

URUZ (U) TAHDONVOIMA
Kestävyys, voima, hyvä terveys, rohkeus, tahto, onni, ymmärrys. Hyvät asiat voivat tulla menetyksen jälkeen.

THURISAZ (TH) JÄTTILÄINEN, OKA
Suunnattu voima, muurien murtaminen, houkutukset, voima, Thorin vasara. Joko kaoottinen tai parempi kontrolli.

ANSUZ (A) JUMALA, ODIN
Viisaus, viesti, kommunikaatio, tieto, luovuus, harmonia, hallittu jumalallinen voima, järjestys, inspiraatio, syy. Merkki jumalan siunauksista ja iloista.

RAIDHO (R) VAUNUT, MUUTOS
Matka, muutos, lähtö, saapuminen, suurempi kuva. Valmista itsesi matkalle ja ymmärtämään paremmin lopputulosta.

KENAZ (C/K) SOIHTU
Valo, lämpö, tuli, valaistuminen, visio, luovuus. Valoa tunnelin päässä tai varoitus huonosta terveydestä.

GEBO (G) LAHJA
Lahjojen antaminen ja saaminen, anteliaisuus, vaihtokauppa. Rakkauden ja lahjojenvaihdon riimu.

WUNJO (W/V) ILO
Tyytyväisyys, ilo, keveys, täydellisyys, hyvä terveys. Keskity positiivisiin asioihin.

HAGALAZ (H) RAE
Kriisi, hallitsemattomat voimat, muutos, tuhoavat luonnonvoimat, pitkän tähtäimen muutokset, korjaukset. Myrskyä kirjaimellisesti ja kuvaannollisesti.

NAUTIHZ (N) TARVE
Vastustus, kestävyys, halu, tekee minkä täytyy, vaade. Kovaa työtä ja periksiantamattomuutta tarvitaan.

ISA (I) JÄÄ
Kylmyys, passiivisuus, pysähtyneisyys, kylmä totuus. Älä ota mitään itsestäänselvyytenä, kärsivällisyyttä.

JERA (J/Y) VUOSI, HYVÄ SATO
Sadonkorjuu, kierto, palkinto hyvästä työstä, runsaus, vuodenkierto. Muistutus, että vaiva palkitaan.

EIHWAZ (EI) MARJAKUUSI
Pelosta vapautuminen, kärsivällisyys, kestävyys. Ei elämää ilman kuolemaa.

PERTHRO (P) ALOITUS, NAISEN HEDELMÄLLISYYS
Mysteeri, uhkapeli, onni, mahdollisuus, raskaus/syntymä. Odota odottamatonta, elä hetkessä.

ALGIZ (Z) HIRVI, SUOJELUS
Turva, mahdollisuus kasvaa, jumalyhteys, pahan karkotus. Käytä esteiden ylipääsemiseen ja kiusausten vastustamiseen.

SOWILO (S) AURINKO
Voitto, kokonaisuus, motivaatio, optimaalinen terveys. Muistutus, että sinulla on voima tehdä asiat todeksi.

TIWAZ (T) JUMALA, TYR
Rohkeus, myötätunto, kunnia, oikeudenmukaisuus, johtajuus. Lisää tahdonvoimaa, merkki menestyksestä.

BERKANO (B) KOIVU, JUMALATAR, BERCHTA
Uusi elämä, kasvu, hedelmällisyys, syntymä, parantuminen, suoja. Uusien alkujen riimu. Symbolisoi uudistumista. Voi myös tarkoittaa oikeaa syntymää.

EHWAZ (E) HEVONEN
Ajoitus, eteneminen, luottamus, tiimityö, terve ihmissuhde. Muista olla kannustava ja lojaali. Voi merkitä matkaa ja muutosta työssä tai henkistä matkaa.

MANNAZ (M) IHMINEN, IHMISYYS
Sisäinen olemus, sielu, itse, tietoisuus, sosiaalinen järjestys. Käytä tätä herättämään sosiaalista järjestystä ja yhteistyötä.

LAGUZ (L) VESI, VALTAMERI, VIRTA
Tunne, puhdistus, tiedostamaton ja henkinen eteneminen, unet, rakkaus, muisti, flow, opastus haasteissa. Seuraa vaistoasi ja intuitiotasi.

INGUZ (NG) JUMALA
Tiineys, rakkaus, rauha, harmonia, sisäinen kasvu, aika levätä. Voi auttaa saavuttamaan täyden potentiaalin.

DAGAZ (D) PÄIVÄ
Päivänvalo, radikaali muutos, läpimurto, herääminen. Pysy rehellisenä itseäsi kohtaan ja hyvä tulee luoksesi.

OTHALA (O) ESI-ISIEN PERINTÖ
Perhe, koti, esi-isien perintö, perhearvot, turvallisuus. Voi auttaa menestymään projekteissa.

Teen riimut tilauksesta pihlajasta tai katajasta. Puukiekkojen koko ja muoto voi vaihdella. Käärin ne pellavaliinaan ja sitasen narulla kiinni. Mukaan laitan riimujen selitykset.

Voit tilata ne verkkokaupastani www.janniheinikkidesign.fi

~Janni